Tiedote Savonlinnan Taitoluistelijoiden jäsenille:
(26.2.)


🟠 ITÄ-SAVON ALUEELLE VIIMEISTÄÄN 1.3.2021 ALKAEN VOIMAAN TULEVAT SUOSITUKSET
Seuraavat suositukset ovat voimassa heti tai viimeistään maanantaista 1.3.2021 alkaen siirtymäajan jälkeen.
– Laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus ovat alueella ennallaan.
– Riskiryhmien tehostettu suojaaminen on alueella ennallaan.
– Etäopetus on voimassa korkeakouluissa, toisella asteella, yläkouluissa ja vapaan sivistystyön opistotoiminnassa maanantaista 1.3.2021 alkaen ja jatkuen poikkeusolojen ajan. Suositus laajentaa etäopetusta Itä-Savon alueella koskemaan toista astetta ja yläkouluja.
– Aikuisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan keskeytettäväksi. Suositus laajentaa merkittävästi aikuisten harrastustoiminnan rajoituksia alueella. Kaikkien aikuisten liikunta- ja kulttuuriryhmien toiminta suositetaan keskeytettäväksi. Suositus koskee myös kuntosalien ryhmäliikuntaa. Esimerkiksi kuntosaleilla ja muissa liikuntatiloissa asiakasmäärää suositellaan rajaamaan niin, että yli kahden metrin turvaväli toteutuu yli 10 hengen tiloissa ja niin, että uuden tartuntatautilain hygieniavelvoitteet toteutuvat.
– Yksityis- ja yleisötilaisuuksissa henkilömäärä suositellaan rajaamaan enimmillään kuuteen henkilöön.
❗️Lasten ryhmäharrastuksiin ei haluttu puuttua, joten Sosteri päätyi suosittamaan vain aikuisten ryhmäharrastuksista luopumista. ❗️

🟠 Savonlinnan Taitoluistelijoiden toiminnassa uudet suositukset vaikuttavat tällä hetkellä ainoastaan aikuisten SkateFit-ryhmään, jonka toiminta on ollut jo useamman viikon keskeytettynä.

🔵 Ensi viikolla Savonlinnan Taitoluistelijoiden harrasteryhmät lomailevat (luistelukoulu ja harrastajat). Luistelukoulun jumppa SaVoLilla pitää myös lomaa.

🟠 Hiihtolomaviikolla harjoitukset pidetään pääsääntöisesti vakiovuorojen mukaan (vuorot seuran nettisivuilta), kehitysryhmällä jää maanantaina yhdessä K4-kilparyhmän kanssa.

🔵 Sunnuntaina 28.3. klo 10-15 kuvataan seuran kevätnäytös kilpahallissa. Ryhmäkohtaiset kuvausaikataulut ilmoitetaan lähempänä ajankohtana.
Lasten ja nuorten hienoa harrastusta on mahdollista tukea ostamalla mainos kevätnäytösvideoon (50€/mainos).
–> ilmoitus mainoksen ostamisesta osoitteeseen sirpa.nokelainen@gmail.fi 21.3.mennessä.

Tärkeä tiedote!

TIEDOTE 1.2.2021 

❗️ Itä-Savon alue siirtyy 1.2.202 koronapandemiassa kiihtymisvaiheeseen ❗️
Tartuntamäärien noustua siirrytään koko Sosterin alueella STM:n koronavirushybridistrategian mukaisesti kiihtymisvaiheeseen. Kahden viikon insidenssiluku on Itä-Savossa 55, eli 55 koronatartuntaa 100 000 asukasta kohden. Karanteenissa on Itä-Savon alueella noin 300 henkilöä tällä hetkellä.
– Koronatartuntojen määrä on selvästi noussut viimeisen viikon aikana. Toistaiseksi ketjut ovat kuitenkin olleet hyvin jäljitettävissä, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen Sosterista sanoo.
KIIHTYMISVAIHEESSA SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA TIUKENTUVAT MONET SUOSITUKSET!

Lisätietoa osoitteesta https://www.sosteri.fi/koronavirus-sosterissa/

Kiihtymisvaiheen suositukset ovat voimassa 1.2.2021 alkaen. Tässä vaiheessa kiihtymisvaiheen suositukset ovat voimassa ainakin kaksi viikkoa, jatkoa Sosterin mukaan tarkastellaan 15.2.2021.

Savonlinnan Taitoluistelijoiden toimintaan kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tulee vaikuttamaan seuraavalla tavalla: kahden seuraavan viikon ajaksi aikuisten harrastetoiminta keskeytetään –> maanantain SkateFit klo 19.45-20.45

Pyydämme kaikkia kiinnittämään erityistä huomiota Sosterin koronaohjeistusten noudattamiseen. Vanhempien toivomme mahdollisuuksien mukaan välttävän tässä tilanteessa jäähallille tulemista!

– Savonlinnan Taitoluistelijat, hallitus-

TIEDOTE

(julkaistu 4.11.)

Kilpailumaksut ovat kaudella 2020 -2021:

Tähtisarjat 70€/kilpailu
ISU-sarjat (1 ohjelma) 90€/kilpailu
ISU-sarjat (2 ohjelmaa) 130€/kilpailu
valintakisat samoin kuin ISU -kisat. 

Maksu kattaa osallistumismaksun, tuomarikulut ja valmentajan palkkion.

Intercup ymv kisoista maksu määräytyy erikseen ja ilmoitetaan kilpailukohtaisesti (=järjestävän seuran ilmoittama kisamaksu+ 25 € valmentajakulujen kattamiseksi).

Maksu maksetaan seuran tilille FI12 5651 1320 1030 95 välittömästi kilpailun jälkeen. Maksun lisätietoihin on lisättävä seuraavat tiedot:

– KILPAILUMAKSU
– kilpailun päivämäärä ja paikkakunta
– luistelijan nimi

TIEDOTE

(julkaistu 26.9.)

Webinaarien tallenteet
Taitoluisteluliitto järjesti syyskuussa valmentajille suunnatun webinaarin teemalla ”Valmentaja & vanhempi – erikseen erinomaisia, yhdessä ylivoimaisia”. Millä tavalla vanhemmat ja valmentajat pääsevät paremmalle vuorovaikutustasolle lapsen ja nuoren harrastuksen tiimoilta?
Tallenne on katsottavissa liiton YouTube -kanavalta.

Vanhemmille puolestaan järjestettiin webinaari teemalla ”Kotikenttäetu – etu vai haitta”. Millaisen kotikenttäedun sinä annat lapsellesi ja kuinka tukea lapsen urheiluharrastusta oikein?
Tämäkin webinaari on katsottavissa liiton YouTube -kanavalta.
Lisätiedot ja tallenteet myös liiton nettisivuilta.

TIEDOTE

(julkaistu 9.9.)

Sosterin mukaan Savonlinnan Taitoluistelijoiden lauantaina 5.9.2020 järjestämissä B-sarjojen aloituskilpailussa ja ISU-kutsukilpailussa mukana ollut koronapositiivinen henkilö ei aiheuta jatkotoimia Sosterin alueella.

https://www.sosteri.fi/ulkopaikkakuntalainen-koronapositiivinen-on-ruokaillut-perlina-di-castellossa-5-9-2020/

Hänen kontaktinsa on kartoitettu, eivätkä ne aiheuta jatkotoimia Sosterin alueella. Tartunta ei aiheuttanut altistumisia Savonlinnan Taitoluistelijoiden järjestämissä kilpailuissa olleisiin henkilöihin.

Savonlinnan Taitoluistelijoiden kilpailuissa noudatettiin Suomen Taitoluisteluliiton antamia ohjeistuksia kilpailemiseen korona-aikana:

  • kilpailujen aikana ainoastaan luistelijat ja valmentajat saivat mennä koppikäytävään
  • jokaisessa kopissa oli esillä käsidesiä
  • koppikäytävän ovet pidettiin lukossa, jotta ulkopuoliset eivät päässeet käytävään
  • kopeissa oli enintään viisi luistelijaa kerrallaan
  • halukkaille oli tarjolla kasvomaskeja
  • palkintojenjakoa ei järjestetty
  • sarjojen välissä kuulutettiin turvaohjeita, joissa muistutettiin esimerkiksi turvaväleistä
  • sarjojen välissä pidettiin taukoja, jotta edelliset kilpailijat ennättivät poistua hallista ennen seuraavien tuloa -> näin pystyttiin minimoimaan kontaktit sekä pysyttiin selvillä kilpailijoiden hallilla oloajasta

Suosittelemme kuitenkin kaikkia kilpailuissa olleita tarkkailemaan vointiaan ja ottamaan välittömästi yhteyttä sairaanhoitopiiriin, jos oireita ilmenee.


Lisätietoja antaa puheenjohtaja Johanna Silvennoinen (johanna.silvennoinen@gmail.com)

TIEDOTE

(julkaistu 16.8.)

Valmentajauutisia

Savonlinnan Taitoluistelijoiden päävalmentaja Nina Ushakova lopettaa seuran palveluksessa.
Savonlinnan Taitoluistelijat toivottaa hänelle myötätuulta tulevaan!

VALMENNUS KAUDELLA 2020-2021

Savonlinnan Taitoluistelijat ei lähde tällä kaudella täyttämään päävalmentajan paikkaa.

Seuran vastuuvalmentajana jatkaa Jannika Paajanen, jolle päävalmentajan lähdön myötä siirtyy vastuu kaikkien kilparyhmien valmennuksesta. Vastuuvalmentajan apuna toimii valmentaja Anna Ruuskanen. Monipuolisen oheisharjoittelun takaamiseksi oheisia pitävät myös Sonja Orlova (baletti/tanssi) sekä Saara Niittymäki (yleisurheilu). Luistelukoulun ja harrasteryhmien valmentajana tulevalla kaudella toimii Noora Jakonen ja apuvalmentajana Milla Nousiainen.

Valmennuksen apuna tulevat olemaan kokenut taitoluisteluvalmentaja Pauliina Autio sekä kansainvälisen tason tuomari Merja Kosonen. Valmentaja Pauliina Autio tulee pitämään seuran luistelijoille tehoviikonlopun kerran kuukaudessa ja tuomari Merja Kosonen on lupautunut säännöllisesti käymään seuran harjoituksissa seuraamassa luistelijoiden ohjelmia.