
Savonlinnan Taitoluistelijat hakee yksinluistelun tuntivalmentajaa / vastuuvalmentajaa
Savonlinnan Taitoluistelijat ry on vuonna 2006 perustettu aktiivinen ja kasvava seura. Seurassamme luistelee tällä hetkellä noin 100 eri-ikäistä harrastajaa luistelukoululaisista aina kilparyhmien yksinluistelijoihin.
Seuramme on lasten ja nuorten tähtiseura mikä ohjaa toimintaamme ja sen kehittämistä. Noudatamme Suomen Taitoluisteluliiton lasten luistelun linjausta ja olemme sitoutuneet Taitoluisteluliiton ja Olympiakomitean arvoihin ja sääntöihin. Seuramme on myös palkittu Etelä-Savon 2025 Vuoden seurana, mikä kertoo pitkäjänteisestä ja laadukkaasta seuratyöstä.
Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisen juniorijääkiekon kanssa järjestämällä yhteisen luistelukoulun sekä päiväkoti- ja koululuistelutoimintaa. Seuroilla on myös yhteinen toiminnanjohtaja, mikä vahvistaa yhteistyötä ja mahdollistaa toiminnan kehittämisen entistä tehokkaammin.
Etsimme nyt yksinluisteluryhmien tuntivalmentajaa / vastuuvalmentajaa vahvistamaan valmennustiimiämme.
Tarjoamme
- 30 tuntia viikossa, joista valmennustunteja 15-20h/vko
- mahdollisuuden työskennellä osana innostavaa ja kehityshakuista valmennustiimiä
- mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen (mm. STLL:n koulutukset)
- monipuolisen työn Savonlinnan jäähalleissa
- vaihtelevat työajat (arkisin ja viikonloppuisin)
- mahdollisuuden vaikuttaa seuran toiminnan kehittämiseen
Työ sisältää
- yksinluistelijoiden valmennusta eri tasoryhmissä
- osallistumista seuran valmennuksen suunnitteluun ja kehittämiseen
- jonkin verran matkustamista kotimaan kilpailuihin ja tapahtumiin
Toivomme sinulta
- vahvaa taustaa yksinluistelussa
- valmennuskoulutusta ja/tai valmennuskokemusta
- hyvää yhteistyökykyä ja positiivista asennetta
- halua kehittää sekä itseäsi että seuraa
- suomen kielen taitoa (valmennuskieli)
Olemme kiinnostuneita eri uravaiheissa olevista valmentajista – tärkeintä on motivaatio, oppimishalu ja sitoutuminen. Vastuualueet ja työtehtävät sovitaan osaamisen ja kokemuksen mukaan.
Kannustamme rohkeasti ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä!
Hakeminen
Lähetä hakemus ja palkkatoive sähköpostitse:
📧 johanna.silvennoinen@gmail.com
Lisätiedot puhelimitse iltaisin:
📞 0500 679 223 / Johanna Silvennoinen
📌 Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten olethan yhteydessä mahdollisimman pian!
Lisätietoja seurasta:
🌐 http://www.savonlinnantaitoluistelijat.fi/

Julkinen kannanotto
Savonlinnan Taitoluistelijat on surullisena seurannut viime päivinä esiin nousseita tietoja valmennuskäyttäytymiseen liittyvästä tapauksesta taitoluisteluyhteisössä. Jokaisella luistelijalla on oikeus kunnioittavaan ja yhdenvertaiseen kohteluun sekä turvalliseen ja innostavaan harrastusympäristöön.
Taitoluistelun valmentaminen ei saa rakentua pelolle, ahdistukselle, nöyryyttämisen kokemuksille tai alistamiselle. Turvallisuus on kaiken urheilun – lasten, nuorten ja aikuisten – ehdoton perusta. Vain turvallisessa ympäristössä uskaltaa yrittää, epäonnistua ja oppia. Tästä periaatteesta ei voi tinkiä.
Olemme Savonlinnan Taitoluistelijoissa sitoutuneet omalta osaltamme edistämään avointa, turvallista ja kunnioittavaa toimintakulttuuria, jossa jokainen urheilija voi harrastaa lajiaan iloisin ja luottavaisin mielin.
Jos koet tai havaitset epäasiallista käytöstä, toivomme, että otat asian rohkeasti esiin. Apua ja tukea on saatavilla useiden kanavien kautta.
Savonlinnassa 6.3.2026
SaTu hallitus
Yhteydenotot: Johanna Silvennoinen, johanna.silvennoinen@gmail.com
Ilmoituskanavat:
https://urheiluyhteiso.ilmoituskanava.fi/#
https://www.etoleyksin.fi/haluatko-jutella/
https://ilmo.suek.fi

Savonlinnan Taitoluistelijat palkittiin perjantaina 6.2.2026 Etelä-Savon Urheilugaalassa Etelä-Savon Vuoden seurana 💜🏆✨
”Seura kiittää tästä tunnustuksesta ja ottaa palkinnon vastaan suurella kiitollisuudella.
Tämä on koko seuramme yhteinen saavutus. Urheilijat, valmentajat, vapaaehtoiset, vanhemmat ja tukijat – ilman teitä tätä seuraa ei olisi.
Uskomme urheiluun, jossa saa unelmoida, oppia ja olla oma itsensä. Tämä palkinto kannustaa meitä jatkamaan työtämme entistä rohkeammin.”
Kiitos Etelä-Savon Liikunta ja kiitos koko seuramme väki!
Tämä on teidän palkintonne ![]()



✨ Savonlinnan Taitoluistelijat on valittu mukaan Osuuskauppa Suur-Savon Kannustajat-ohjelmaan vuodelle 2026 ✨
Kannustajien kautta maksettava tuki on Osuuskauppa Suur-Savon maksama tuki seuroille sen mukaan, kuinka paljon seuran kannustettavakseen valinneille asiakasomistajatalouksille on maksettu bonusta S-Ryhmän toimipaikoista. Kannustajaksi liittyminen ei maksa mitään, eikä se vähennä bonuksiasi.
Eli mitä enemmän meillä on S-Ryhmän toimipaikoissa asioivia kannustajia, sitä enemmän saamme tukea seuramme toimintaan. ![]()
![]()
Kannustajaksi voi liittyä kolmella tavalla:
1. S‑käyttäjätilillä
2. S‑mobiilissa
3. Asiakaspalvelupisteissä
Lämmin kiitos tuestasi – yhdessä olemme enemmän ![]()
![]()
Savonlinnan Taitoluistelijat on 26.11.2025 vahvistettu Lasten ja nuorten Tähtiseuraksi ⭐️
Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen yhteinen seurojen laatuohjelma, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista seuratoimintaa. Toiminnan tunnuksena toimii Tähtimerkki, joka kertoo, että seura on kehittynyt tasolle, jossa seuratoimintaohjelmassa määritellyt laatutekijät toteutuvat.
Tähtiseurassa ollaan parhaassa seurassa ja voidaan luottaa siihen, että toiminta on laadukasta ja vastuullista ![]()

Tervetuloa mukaan Savonlinnan Taitoluistelijoiden toimintaan!

✨🤩 Harrasteryhmiin ilmoittautuminen ✨🤩



***************************************
Vakiovuorot
***************************************
Savonlinnan Taitoluistelijoiden ja Terveystalon yhteistyösopimus
***************************************

Savonlinnan Taitoluistelijat kauppa 

***************************************

***************************************

Yhteistyökumppanit ja tukijat kaudella 2025-2026:







